Teksti Kirsi Hytönen // Kuvat Marja Väänänen
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen pitää sananvapauden vaalimista tärkeänä myös näinä aikoina, jolloin vihapuhetta ja maalittamista pitäisi suitsia.
Haastattelun aluksi Eero Hyvönen hämmästyttää kirjoittajaa sanomalla, ettei villinä rehottava sosiaalinen media ole hänen mielestään uhka journalismille ja tiedon saannille – pikemminkin päinvastoin.
– Olen itse nähnyt toimittajan urani alkuaikoina ”vastuullisen vaikenemisen” vaiheen. Aikoinaan Journalistin ohjeisiin oli kirjattu muun muassa ulkopoliittinen vastuu. Lisäksi kulloinkin kyseessä oleva ulkovaltio sai itse määritellä, millaisen kirjoittelun se koki haitalliseksi, Hyvönen muistelee vinosti hymyillen.
– Noihin aikoihin verrattuna se, että ihmisillä on sosiaalisen median ansiosta enemmän mahdollisuuksia saada tietoa, on minusta edistysaskel.
– Toisaalta on tosiasia sekin, että osa ihmisistä ottaa vastaan vain tietoa, joka on sopusoinnussa heidän omien uskomustensa ja ajatusmaailmansa kanssa. Niin on ollut aina, jo ennen sosiaalista mediaa, ja sille emme mahda mitään.
Oikeustieteen kandidaatti Eero Hyvönen joutui toimittajan uralle vähän sattumalta, opintojen alkuvaiheessa. Häntä pyydettiin kirjoittamaan aineyhdistys Pykälä ry:n lehteen ja hän innostuikin puuhasta niin, että tajusi toimittajan ammatin olevan intohimonsa. Yhdessä valokuvaavan opiskelutoverinsa Esa Salosen kanssa hän alkoi tehdä juttuja muihin lehtiin. Ammatinvalinta lyötiin lukkoon, kun hän pääsi ensin Uuden Suomen kesätoimittajaksi ja myöhemmin vakituiseksi toimittajaksi.
Hän on toiminut useissa toimituksissa, viimeksi Yle Metropolin ja Suomi-deskin päällikkönä. JSN:n puheenjohtaja hän on ollut vuoden 2020 alusta ja on tehtävässä omassa elementissään. Oikeustieteen opinnot ovat avuksi mediaa ja sananvapautta koskevia päätöksiä punnitessa.
Kun somen vallasta puhutaan, Hyvönen muistuttaa, että suomalaiset ovat kansainvälinen poikkeus siinä, että seuraavat yhä mediaa menemällä suoraan median nettisivuille tai sovellukseen lukemaan uutisia. Suomalaiset myös luottavat seuraamiinsa uutisvälineisiin. Tämä käy ilmi Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin vuosittaisesta raportista.
– Yleinen luottamus tiedotusvälineisiin on Suomessakin hiukan laskenut, mutta juuri siihen omaan tiedotusvälineeseen luotetaan yhtä lujasti kuin ennenkin. Sosiaalisen median kautta ihmiset päätyvät myös muihin medioihin ja löytävät tietoa, johon eivät muuten olisi törmänneet.
Siellä toisaalta levitetään valheita ja vihapuheita. Pahinta on sananvapauden kannalta maalittaminen, jonka tarkoituksena on vaientaa kohteensa. Se kohdistuu paitsi journalisteihin myös poliisiin, syyttäjään, tuomareihin, asianajajiin ja tutkijoihin. Kun asiantuntijat eivät enää uskalla sanoa mielipiteitään somehyökkäysten pelossa, ollaan vaarallisilla vesillä.
Rovaniemen hovioikeus antoi hiljttain monille odottamattoman päätöksen: se piti toimittaja Johanna Vehkoon kunnianloukkaustuomion voimassa. Kyseessä on tapaus, jossa Vehkoo oli nimittänyt keskustelussa Facebook-tilillään oululaista Junes Lokkaa muun muassa rasistiksi ja natsipelleksi. Käräjäoikeuden määräämä tuomio pysyi voimassa, vaikka Lokka itse on solvannut ihmisiä omilla kanavillaan.
Tästä tapauksesta Hyvönen toteaa, ettei siinä ollut kysymys journalismista eikä Vehkoon tuomio sinänsä rajoita journalistien tai median työtä tai toimintaa.
Sen sijaan toimittaja Jessikka Aron ja MV-lehden oikeudenkäynti on Hyvösen mielestä merkittävä ennakkotapaus, koska siinä arvioidaan, onko toimittaja joutunut maalittamisen ja vainoamisen kohteeksi. Helsingin hovioikeus hylkäsi heinäkuussa dosentti Johan Bäckmaniin kohdistuneen syytteen Aron vainoamisesta. Korkein oikeus on antanut jutussa valitusluvan. Tämä on Hyvösen mielestä erittäin hyvä asia, sillä ennakkotapausta asiassa tarvitaan.
Hyvösen mukaan oikeuslaitos ei näytä oikein tunnistavan maalittamista, joka tapahtuu ison joukon voimalla eikä välttämättä kokonaisuudessaan edes näy kohteelleen. Uhri voi havaita isosta kuohunnasta vain loiskeita.
– Kuitenkin siellä on aina se ensimmäisen kiven heittäjä, joka yllyttää ja innostaa muita. Lainsäädäntö ei toistaiseksi tunnista tällaista sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa joukkohäirintää.
Hyvösen mukaan nyt saatetaankin tarvita maalittamista koskevaa uutta lainsäädäntöä.
– Sitä sorvatessa pitää kuitenkin olla tarkkana maalittamisen tunnusmerkkejä laadittaessa, jottei mikään porukka voi ”uhriutua” ja käyttää lakia sananvapauden rajoittamiseen. Pelkkä äänekäs kritiikki ei vielä ole maalittamista.
– Toisinaan tulee somekeskusteluja seuratessa mieleen, että John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa, jonka mukaan ratkaisu on oikea, jos se hyödyttää eniten heikoimmassa asemassa olevaa, on alettu tulkita ja käyttää väärin, Hyvönen hymähtää.
Kysyn Hyvöseltä, eikö hän ole huolestunut JSN:n yhä kapeammaksi käyvästä elintilasta. Neuvostohan on itsesääntelyelin, jonka jäsenet voivat halutessaan erota siitä. Eroja tosin tapahtuu harvoin, mutta lehtikuolemat vähentävät jäsenmäärää. Sosiaalinen media vain kasvaa, mutta perinteinen media on ahtaalla ja talousvaikeuksissa.
Hyvönen muistuttaa, että Julkisen sanan neuvostolla on kaksi tehtävää: tukea ja valvoa hyvää journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaiseminen vapautta.
Jo se, että pidetään kiinni reilun pelin säännöistä, lisää luottamusta journalismiin ja suojelee sen olemassaoloa, hän pohtii.
Hyvönen sanoo, ettei hän ole huolissaan JSN:n tulevaisuudesta, sillä neuvostoon on liittynyt uusia jäseniä, muun muassa nuorten nuorille tekemä verkkojulkaisu Rare. Myös puoluelehdistä kaikki muut päälehdet paitsi Vihreiden ja Perussuomalaisten lehdet ovat mukana.
Hän pitää hyvänä nykyistä järjestelyä, jossa JSN on media-alan oma, riippumaton itsesääntelyelin. Enempää viranomaisia ei tarvita sananvapauden ympärille häärimään.
– Ajatus neuvoston perustamisessahan on alun perin ollut pitää lainsäätäjä loitolla sananvapauden rajoittamisesta. Viranomaisia tarvitaan pikemminkin sananvapauden toteutumista turvaamaan, Hyvönen sanoo.
Hän on kyllä huolissaan vaientavasta vihapuheesta, jonka kohteeksi joutuvat myös poliitikot. Jos vaikkapa kunnallispoliitikot alkavat rajoittaa esiintymisiään ja julkisia puhumisia, jäävät varsinkin paikalliset asiat katveeseen. Jos lisäksi paikalliset mediat katoavat kilpailussa, se on jo vaaraksi demokratialle.
Hyvönen ei innostu sananvapauden rajoittamisesta hyvissäkään aikeissa. Ongelmatapauksina hän nostaa esiin viime aikoina esillä olleet kansanedustaja Hussein al-Taeen ja Päivi Räsäsen vanhat, netissä olevat puheet ja kirjoitukset. Molemmissa on kyse siitä, että vuonna 2011 rikoksen, kiihotuksen kansanryhmää vastaan, tekomuodoksi lisättiin aineiston saatavilla pitäminen. Näin vanhempiakin netissä olevia tekstejä voidaan pitää rikoksina. Räsäsen tapauksessa seksuaaliset vähemmistöt eivät kyseessä olevien tekstien kirjoitushetkellä edes olleet kiihotuspykälän syrjinnältä suojaamia vähemmistöjä.
– Kun on tullut lisää sananvapautta rajoittavaa lainsäädäntöä, voisi harkita, että jossain kohden tehtäisiin lievennyksiä. Näinhän on aiemminkin tehty, kun kunnianloukkauksesta saatavia enimmäistuomioita lievennettiin. Enää ei kunnianloukkauksesta voi saada vankeutta, ainoastaan sakkoja, ellei kyseessä ole törkeä kunnianloukkaus. Aiemmin kunnianloukkauksen ankarat rangaistukset toimivat pelotteena niin, että syytteellä uhkailemalla saattoi vaientaa vaikkapa toimittajan. Yksityiselämän suojaa koskeva lainsäädäntö on toinen, jota on lievennetty, Hyvönen pohtii.
Kymmenisen vuotta sitten Julkisen sanan neuvostoa työllistivät lehtien ilmoitusliitteet ja muu sisältömarkkinointi. Nyt kun mainontaan on saatu kertaalleen toimivat pelinsäännöt, ja toimituksellinen aineisto on erotettava mainoksista, on sosiaalinen media nostanut journalismin ja markkinoinnin välimaastoon uusia, hämäriä alueita. Toimittajien ohella sosiaaliseen mediaan on ilmestynyt erilaisia vaikuttajia, joilla on kaupallisia yhteistyösopimuksia. Myös free-toimittajat voivat sometileillään toimia eri asioiden tai tuotteiden lähettiläinä korvausta vastaan.
– Tämä toimittajan monessa roolissa esiintyminen on ongelmallista. Nyt on aika pohtia, miten tällainen toiminta saataisiin läpinäkyväksi. Ei pidä kuitenkaan mennä heti tuomitsemaan uusia ansaintamalleja, sillä kysymys on toimialan taloudesta.
Nykyisin suurin osa JSN:n käsiteltäviksi tulevista kanteluista koskee virheiden oikaisemista. Olennaisen virheen korjaamatta jättäminen on yleisin langettavan päätöksen syy. Oma-aloitteinen oikaiseminen on yleistynyt mediassa, mutta Hyvösen mielestä se on edelleen paikoin turhan hankalaa. Parasta olisi, jos joka jutun lopussa olisi palautemahdollisuus, jossa lukija voisi kertoa havaitsemistaan virheistä.
– Jos toimituksissa kuunneltaisiin lukijoita enemmän, voisi luottamus lisääntyä ja epäluulot hälventyä. Eiväthän ne syvän pään salaliittoteorioissa uiskentelevat tällä pelastu, mutta ehkä joku osa lukijoista kuitenkin.
Koira, metsä ja musiikki
Syntyperäinen helsinkiläinen Eero Hyvönen asuu nykyään Itä-Helsingissä metsien ja meren äärellä. Hänen suosikkiharrastuksensa on perheen jackrussellinterrierin ulkoiluttaminen pitkin metsäpolkuja. Hyvösen mukaan yhteys eläimeen on erittäin maadoittavaa ja rentouttavaa, samoin kuin metsässä samoaminen ylipäätään.
Ulkoilun lisäksi Hyvösellä on edelleen nuoruusvuosilta periytyvä kitaransoittoharrastus.
– 1970-luvulla haaveilin tulevani heavy-kitaristiksi, mutta en ole oikeastaan kovin musikaalinen. Soittamiseni perustuu pääasiassa sitkeään harjoitteluun, hän arvioi.
Hän on kuitenkin toisinaan keikkaillut perhejuhlissa entisen valokuvaaja-, nykyisen musisointikumppaninsa, asianajaja Esa Salosen kanssa.