Teksti Terhi Hautamäki // Kuvat Mikko Kauppinen
Korkein hallinto-oikeus on suomalaisille melko tuntematon, vaikka se ratkaisee ihmisläheisiä asioita. Tapaukset ovat yllättävän haastavia 20 vuoden kokemuksellakin, sanoo KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi.
13-vuotiaalta helsinkiläiseltä nuorelta oli evätty vammaiskuljetuspalvelut. Nuorella oli pitkäaikaisia diagnooseja, tasapainovaikeuksia ja vaikeuksia hahmottaa suuntia, ja hän oli sairastanut aivoinfarktin jo lapsena.
Hän ei ollut juuri liikkunut kodin ulkopuolella yksin, ja hänelle oli kohtuuttoman vaikeaa käyttää bussia tai metroa.
Kaupunki ei ollut myöntänyt hänelle kuljetuspalveluita, joilla hän pääsisi viettämään vapaa-aikaa ja harrastamaan, kuten terveet ikätoverinsa. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen.
Korkein hallinto-oikeus päätti toisin. Viime marraskuussa, nuoren ollessa 15-vuotias, KHO katsoi, että hänen kuuluu ikänsä vuoksi päästä itsenäistymään ja liikkumaan myös ilman vanhempiaan.
Asia oli palautettava kaupungille ja kaupungin myönnettävä kuljetuspalvelut.
Helsinkiläisnuoren tapaus on esimerkki KHO:n viimeaikaisista ratkaisuista. Viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia käsittelevät hallintotuomioistuimet ovat tavallisille ihmisille tuntemattomampia kuin yleiset tuomioistuimet.
Näin siitä huolimatta, että niissä ratkaistaan hyvinkin läheisesti ihmisten arkea koskettavia asioita, jotka liittyvät vaikkapa sosiaalitukiin, tonttikiistoihin tai verotukseen.
KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi istuu työhuoneessaan korkeimman hallinto-oikeuden hulppeassa kivilinnassa Helsingin Kasarmitorin laidalla. Kuusiniemi on työskennellyt KHO:n presidenttinä vuoden 2018 syyskuusta, ja tuomarina hän on ollut parikymmentä vuotta. Johto- ja kehittämistehtävien ohessa hän käyttää yhä noin viidenneksen työajastaan tuomarin tehtäviin ja istuu KHO:n jokaisessa kolmessa jaostossa kuukausittain.
– Täällä ratkotaan kiperiä juttuja erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä. Istuntosaliin tullessa tilanne on hyvin epävarma, mutta kun jokainen tuo oman lisänsä keskusteluun, yhtäkkiä asia kirkastuu. Se on todellinen ammattiuran huippukokemus ja keskeinen syy, miksi halusin tuomariksi, Kuusiniemi kertoo.
Kuusiniemen johtama talo on kovan työpaineen alla. Kun aiemmin KHO:ssa oli vireillä reilut 4 000 asiaa vuodessa, vuodesta 2016 lähtien määrä on noussut yli
6 000:een etenkin turvapaikanhakijakriisin ja sitä seuranneen ulkomaalaisasioiden määrän kasvun vuoksi.
Myös sähköinen asianhallintajärjestelmä Haipa hidastaa pilottivaiheessa työtä, vaikka sen on pitkällä aikavälillä tarkoitus tehostaa sitä.
– Täytyy sanoa eduskunnan ja ministeriön kunniaksi, että olemme saaneet varsin hyvin lisäresursseja. Meillä on kuitenkin paljon määräaikaista porukkaa, mikä luo vaihtuvuutta. KHO:ssa sitoutuneisuus ja työtahti ovat perinteisesti olleet kovia, mutta se ei voi loputtomiin jatkua, että on projektia projektin perään. Esimiehenä pelottaa, kuinka porukka jaksaa.
KHO on nyt muutoksen edessä, kun siitä tuli lakiuudistuksella valituslupatuomioistuin. Käytännössä erityissääntelyn perusteella 75–80 prosenttia asioista on tullut aiemminkin valitusluvan kautta.
Kuusiniemi on tyytyväinen muutokseen, joka tehostaa työtä. Valitusluvan myöntäminen käsitellään kolmen tuomarin voimin, ja vain valitusluvan saaneet asiat täysimittaisella viiden tuomarin kokoonpanolla. Muutos näkyy muun muassa vammaispalvelu- ja kunnallisasioissa.
Viime metreillä peruuntui esitys, jossa valituslupa olisi tullut myös tahdonvastaisiin huostaanottoihin. Suora valitusmahdollisuus on nähty oikeusturvakysymyksenä, mutta Kuusiniemen mukaan se vain pitkittää sellaisia ratkaisuja, jotka on jo kattavasti käsitelty hallinto-oikeudessa ja harvoin muuttuvat KHO:ssa.
– Kuulemisissa kestää, ja vuosi lapsen elämässä on pitkä aika. Siitä ei seuraa mitään hyvää lasten ja perheiden oikeusturvalle, Kuusiniemi sanoo.
Jatkossa myös yhä useampi asianajaja voi kohdata työssään KHO:n kielteisiä valituslupapäätöksiä. Päätös voidaan perustella esittämällä pelkästään sovelletut lainkohdat. Olisiko mahdollista, että päätöksiä ruvettaisiin perustelemaan laajemminkin, jotta hylkäämisen perusteet olisi helpompi hahmottaa?
– Ei, vastaa Kuusiniemi suoraan.
– Se veisi pohjan koko uudistukselta. Ymmärrän, että ihmiset haluaisivat kättä pidempää. Toisaalta olen esittänyt kysymyksen niille, jotka ovat tätä pyytäneet: kuinka voidaan perustella negatiivinen päätös, se ettei edellytyksiä valitusluvan myöntämiselle ole.
Niissä asioissa, joissa valituslupa myönnetään, ratkaisut perustellaan entistä selkeämmin. Päätösten kirjoittamistapa uudistuu, jolloin ratkaisut keskittyvät nimenomaan siihen, mitä KHO asiasta haluaa sanoa.
Hallinto-oikeusmenettely jää asianajajillekin melko vieraaksi, koska se on useimmiten kirjallinen.
– Jos saamme työtaakan järjelliselle tasolle ja valituslupamenettelyn toimimaan kattavasti, yksi tavoite olisi järjestää hiukan useammin suullisia käsittelyjä ja katselmuksia. Ne lisäävät luottamusta oikeudenkäyttöön ja antavat arvokasta lisäaineistoa.
KHO suunnittelee keväälle 2020 korkeimman oikeuden viimesyksyisen mallin mukaista asianajajapäivää, jolla KHO:n työtä tehdään tutummaksi asianajajille.
Kuusiniemi ei alun alkaen ajatellut ryhtyä tuomariksi. Oikeustiedettä opiskellessaan hän kiinnostui tutkijan urasta. Hänen alakseen valikoitui opintoprojektin myötä ympäristöoikeus, vaikka hänellä ei luonnonsuojelu- tai ympäristöihmisen taustaa olekaan.
Kuusiniemi teki jo väitöskirjaa valmistellessaan töitä KHO:ssa sivutoimisena esittelijänä.
– Sellaista tehtävää ei enää ole, ja pikkuisen punastelen silloista työtäni: aika heiveröistä se oli.
Hän päätyi KHO:hon, kun sen käsiteltäväksi tuli 90-luvun lopussa liuta Natura 2000 -suojelualueasioita ja KHO pestasi useita määräaikaisia tuomareita. Kuusiniemi palasi vielä yliopistomaailmaan, mutta tuomarin työ veti jo puoleensa.
– Todella rakastan tätä työtä. Teen sitä aina, kun ei ole muuta, enkä koe kuormittuvani.
Johtajana hän sanoo olevansa keskusteleva ja korostaa yhteisöllisyyttä.
– KHO:ssa jokaisen rooli on tärkeä. Olen erittäin vahvasti painottanut keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä ja puuttunut tilanteisiin, joissa on ollut merkkejä, ettei se ole kohdillaan.
KHO:n tuomarit ratkaisevat asioita, joilla on suuria seurauksia ihmisten elämään. Miltä vastuu tuntuu?
– Tämä on tosi tärkeä kysymys. Se on raskasta ja vaatii tietynlaista luonnetta, eikä se kaikille sovi. Pitää uskaltaa päättää, ja pitää osata ottaa kritiikki vastaan oikealla tavalla. Muuten työ saattaa käydä mahdottomaksi.
Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kohtalot koskettavat. Yksi Kuusiniemen mieleen jäänyt ratkaisu, jossa hän itse oli tuomarina, sai Suomen keskeyttämään käännytykset Unkariin 2016.
Afganistanilainen mies oli tullut Suomeen Serbian ja Unkarin kautta, ja hänen hakemuksensa oli hylätty, koska hän oli aiemmin hakenut turvapaikkaa Unkarissa.
Toisin kuin Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus, KHO katsoi, että miestä ei voitu käännyttää. Unkari tunnetaan kovasta maahanmuuttopolitiikastaan ja turvapaikanhakijoiden huonosta kohtelusta. Miehellä oli riski joutua palautetuksi Serbiaan ja sieltä Afganistaniin ilman, että hänen suojelun tarvettaan tutkitaan missään.
Toisessa turvapaikka-asiaa koskevassa tapauksessa Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta langettavan tuomion viime marraskuussa. Tapaus saa Kuusiniemen vakavaksi.
Korkein hallinto-oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa irakilaiselle miehelle, joka oli aiemmin rikostutkija ja joutunut kotimaassaan tappoyritysten kohteeksi. Mies tapettiin vain viikkoja Bagdadiin paluunsa jälkeen.
– Se oli meille todella raskas tieto, Kuusiniemi sanoo.
Toissa vuonna 100 vuotta täyttänyt korkein hallinto-oikeus on ollut mukana Suomen historian monissa käänteissä. Se on paitsi arvioinut viranomaispäätösten lainmukaisuutta, myös vaikuttanut uuteen lainsäädäntöön.
Asema on aiheuttanut myös kritiikkiä: aina joku näkee päätöksissä poliittisuutta. Viimeksi näin kävi joulun alla Finnpulp-tapauksessa, jonka käsittelyssä Kuusiniemi oli puheenjohtajana.
KHO eväsi metsäteollisuusyritys Finnpulpin ympäristöluvan, koska Kuopioon kaavailtu tehdas olisi voinut pilata Kallaveden tilaa merkittävästi.
– Puheenvuorot, joissa vihjataan KHO:n toimivan poliittisesti, harmittavat. Haluan korostaa, että olemme aivan varmasti täysin politiikan ulkopuolella.
Oikeusvaltioiden kehitys on aihe, josta Kuusiniemi puhuu mielellään. Euroopassa Unkarin ohella Puolan tilanne näyttää huolestuttavimmalta, mutta muuallakin on ongelmia.
– Sellainenkin ihme jo koettiin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Islannin loukanneen oikeusvaltioperiaatetta.
Islannissa perustettiin hovioikeuden kaltainen uusi väliaste, johon valittiin 15 tuomaria. Oikeusministeri jyräsi omalla ratkaisullaan asiantuntijalautakunnan nimitysesityksen.
Suomen tulevaisuuteen oikeusvaltiona Kuusiniemi suhtautuu yhä luottavaisesti.
– En kuitenkaan sinisilmäisesti. Valppaana pitää olla, hän sanoo.
Katso, mikä oli Kari Kuusiniemen käännekohta elämässään:
”Pitää uskaltaa päättää, ja pitää osata ottaa kritiikki vastaan oikealla tavalla.”
”Kun jokainen tuo oman lisänsä keskusteluun, yhtäkkiä asia kirkastuu. Se on todellinen ammattiuran huippukokemus.”
Nuorena SM-tasolla pöytätenniksessä
Kari Kuusiniemi on urheilumiehiä. Nykyisin hän harrastaa kuntosalia, vaeltamista ja snorklausta, mutta aikoinaan juniorina hän pelasi tosissaan pöytätennistä. Hän oli kansallisen tason pöytätennispelaaja, joka saavutti kaksinpelissä SM-pronssia vuonna 1982.
– Harjoittelin varsinkin kesäaikaan kaksi kertaa päivässä kuin ammattilainen. En kuitenkaan ollut niin hyvä, että olisin ammatikseni voinut ryhtyä pelaamaan, Kuusiniemi sanoo.
Viime keväänä tuli tilaisuus pelata pitkästä aikaa, kun Kuusiniemi tapasi tasavallan presidentin illallisilla Tšekin Suomen-suurlähettilään.
– Sattumalta keskustelu kulki pöytätennikseen. Suurlähettiläs oli nuorempana pelannut Sparta Prahassa ja Tanskassa suurlähettiläänä osallistunut kilpailuihin. Kävimme kerran Ruskeasuon pingishallilla: emme kylläkään laskeneet pisteitä.
Snorklaus ja vaellus vievät Kuusiniemen välillä kaukomaille.
– En ihan jatkuvasti matkustele, mutta snorklaaminen edellyttää lämpöisiä vesiä.
Viimeksi hän snorklasi Galapagossaarilla ja vaelsi Ugandassa vuorigorilloja katsomassa.
Arkisto