Teksti Kirsi Hytönen // Kuvitus Maria Vilja
Asianajajaliitto selvitti kyselytutkimuksella naisten ja perheellisten asemaa asianajoalalla. Tuloksista käy ilmi, että vielä on paljon tehtävää, jotta työn ja perheen yhdistäminen sujuisi kitkatta. Esiin nousi myös toimivia ratkaisuja. Kysymys on asenteista ja työkulttuurin muutoksesta.
Tutkimus tehtiin, koska oikeustieteen opiskelijoista jo 65 prosenttia on naisia ja alalle hakeutuu nuoria naisia, mutta 30–40 ikävuoden välillä tapahtuu poistuma. Halusimme selvittää, miksi perheen perustamisiässä olevat naiset hakeutuvat pois alalta, kertoo tutkimuksen teettäneen työryhmän puheenjohtaja Gisela Knuts.
Kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että naiset kokevat uralla etenemisessä ja osakkaaksi pääsemisessä enemmän esteitä kuin miehet ja palkkauksen koettiin suosivan miehiä. Lisäksi naiset kokevat perhevapaiden haittaavan heidän urakehitystään enemmän kuin miesten.
Epätasa-arvoa koettiin sitä enemmän, mitä suuremmissa toimistoissa vastaajat työskentelivät. Isoissa toimistoissa harkitaan myös eniten alan vaihtoa työn kuormittavuuden, työn ja vapaa-ajan yhdistämisen sekä työn ja perheen yhdistämisen vaikeuden vuoksi. Naiset harkitsevat alan vaihtoa selvästi useammin kuin miehet. Naisista 26 prosenttia harkitsee alan vaihtoa usein tai jatkuvasti, miehistä 10 prosenttia.
– Itse olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että tutkimuksessa niin miesten kuin naistenkin asenteet miesten perhevapaita kohtaan olivat myönteisiä, Knuts sanoo.
– Isojen toimistojen korostuminen tutkimuksessa johtuu varmaankin siitä, että isot liikejuridiikan toimistot kouluttavat erittäin paljon nuoria juristeja alalle. Siksi moni ison toimiston nuori työntekijä harkitsee siirtymistä yrityspuolelle inhouse-juristiksi tai julkiselle sektorille hallintoon.
– Monet ajattelevat, että vaikkapa kahden vuoden työskentely isossa toimistossa on hyvä lisä CV:hen eivätkä ole ajatelleetkaan jäävänsä alalle. Naiset miettivät tätä enemmän kuin miehet, koska lähtökohtana on ehkä oletus, että asianajajan työn ja perheen yhdistämien on vaikeaa. Taustalla voi olla vääriä luuloja tai oletuksia, Knuts pohtii.
Tutkimuksessa kysyttiin keinoista, joilla työn ja perheen yhteensovittamista voidaan edistää. Tärkeimpinä keinoina pidettiin mahdollisuutta etätyöhön, joustaviin työaikoihin sekä palkalliseen vapaaseen lapsen sairastaessa.
Roschier, jossa Knuts toimii osakkaana, on panostanut etenkin siihen, että työntekijät – niin miehet kuin naisetkin – olisivat tietoisia erityisesti perhevapaisiin liittyvistä mahdollisuuksista, kuten oikeudesta kuuden kuukauden palkalliseen perhevapaaseen.
– Pidämme myös perhevapaiden aikana yhteyttä työntekijöihin, jos he näin toivovat, sillä se madaltaa kynnystä palata toimistolle perhevapaan jälkeen, Knuts korostaa.
Advokaatti kysyi työn ja perheen yhdistämisestä varsinaiselta kokemusasiantuntijalta, Dittmar &
Indreniuksen partnerilta Jukka Långilta. Långin kahden asianajajan perheessä on 9-, 5-, 3- ja 1-vuotiaat lapset. Lång kertoo pitäneensä lyhyehköjä isyysvapaita samassa työpaikassa sekä työntekijänä että osakkaana. Hän kannustaa muitakin isiä tarttumaan mahdollisuuteen.
– Isänä olen itse saanut valtavan paljon perhevapailta ja myös kollegat ovat kannustaneet pitämään tämän seuraavankin. Olen jäämässä nyt myös nuorimman kanssa kahdestaan kotiin. Arjessa perheessämme on sellainen järjestely, että minä vien ja haen kaksi keskimmäistä lastamme päiväkodista. Iltaisin on avattava läppäri ja jatkettava töiden parissa, mutta se on juuri sitä joustoa, jota arvostan.
Långin mukaan asianajoalalla on tapahtumassa iso kulttuurinmuutos alan naisistuessa.
– Tämä on väistämätön kehitys, kun katsoo valmistuneiden naisjuristien määrää. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hukata parhaita kykyjä sen vuoksi, että vanhakantainen ajattelu ja työtavat eivät sovi yhteen perheen perustamisen kanssa.
– Jos organisaatiossa on tasa-arvoinen kulttuuri, hyvä henki ja luottamus, ei ole merkitystä, missä tiimin jäsenet fyysisesti työskentelevät. Työnantajan pitää tarjota joustoa eri elämänvaiheisiin, Lång painottaa.
– Erityisen tärkeää on se vaihe, kun työntekijä palaa perhevapaalta ja aloittaa uudelleen työarjessa elämisen. Meidän täytyy olla tukena, jotta hän saa kaikki edellytykset uuteen tilanteeseen ja yhtä vaativia tehtäviä kuin aiemmin.
”Dittiksellä” työnantaja tarjoaa täyden palkan perhevapaan kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta sekä miehille että naisille. Alle 10-vuotiasta sairastunutta lasta voi jäädä hoitamaan kotiin, mutta voi myös soittaa kotipalvelusta hoitajan 20 sairaspäivään saakka työnantajan laskuun.
– Toki oma äiti tai isä on sairastuneelle lapselle yleensä paras hoitaja, mutta tämä mahdollisuus on käytettävissä.
Lång muistuttaa, että asianajoalan kulttuurinmuutoksessa ei ole kysymys pelkästään miesten ja naisten tasa-arvosta, vaan laajemminkin diversiteetistä, johon asianajoalan kannattaa sopeutua.
– Asiakkaat ovat entistä kansainvälisempiä ja maailma muuttuu. Jos asiakkaiden pulmia pohtii täällä joukko keski-ikäisiä miehiä, jotka ovat keskenään kuin samasta puusta veistettyjä, onhan se selvää, että joku aspekti jää silloin varmasti ottamatta huomioon.
Asianajajaliiton varapuheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharju kertoo, että tutkimuksen tulokset eivät yllättäneet häntä.
– Positiivista oli se, että arjelle merkityksellisiä
työkaluja, kuten etätyö, on asianajoalallakin otettu käyttöön.
Räihä-Mäntyharju kertoo, että hänen oma arkensa on sujunut paljolti sen varassa, että puoliso on ottanut isomman vastuun perheen 7-vuotiaan lapsen hoitamisessa.
– Jos perheessä molemmat vanhemmat ovat työelämässä ja toinen asianajoalalla, se vaatii, että molemmat osallistuvat lastenhoitoon. Eihän se ole yksin naisten asia. Kyse ei ole myöskään ainoastaan naisten, vaan myös miesten, työnantajien suhtautumisesta.
Räihä-Mäntyharjun mielestä miesten kannustaminen perhevapaiden pitämiseen olisi parasta, mitä alalla voitaisiin tehdä tasa-arvon edistämiseksi.
– Tämä on ollut miehinen ala ja eräänlaista elämäntapatyötä. Asianajajat ovat perinteisesti tehneet kovasti töitä ja pitkiä päiviä. Nuorille voi tulla sellainen kuva, että pitkät työpäivät ovat tehokkaita. Tosiasiassa pienten lasten vanhemmat vasta tehokkaita ovatkin, sillä heille ei jää aikaa turhaan vatulointiin. Perheen ja työn pyörittäminen vaatii organisointikykyä ja priorisointia.
– Asennetta pitäisi muuttaa niin, että ei kilpailtaisi työpäivien pituudella. Nuorten suhtautuminen työhön onkin onneksi muuttunut. Työ ei ole enää koko elämä.
Räihä-Mäntyharju ottaa esiin myös toisen näkökulman: asianajajan työ on itsenäistä ja vaativaa, mutta moneen muuhun ammattiin verrattuna joustavaa. Työ on mahdollista sovittaa muuhun elämään.
– Jos vaikka pyörittää omaa toimistoaan, niin kyllä voi hyvin itsenäisesti tehdä työtä ja päättää pitkälti työajoistaan sekä siitä, missä työtä tekee.
– Peräänkuuluttaisin alalle asennemuutosta ja positiivisia roolimalleja. Pitäisi myös kannustaa siihen, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti perhevapaalta paluun jälkeen. Nuoren juristin kanssa pitäisi keskustella urapolusta jo ennen kuin hän jää perhevapaalle.
Räihä-Mäntyharjun mukaan olisi tärkeää, että perheellisyyteen ja urakehitykseen liittyvistä asioista keskusteltaisiin työpaikoilla avoimesti, eikä vain niin, että keski-ikäiset pohtivat niitä hallituksissa keskenään.
Hänen huomiotaan kiinnitti, että naiset kokivat tutkimuksen mukaan enemmän esteitä osakkaaksi pääsemisessä kuin miehet.
– Naisia ei varmaankaan osata riittävästi tukea ja kannustaa. Muutos asenteissa on ollut tosi hidas ja voi johtaa siihen, että naiset lähtevät alalta ennen kuin he ovat urallaan valmiita osakkuuteen. Auttaisi, että työpaikoilla puhuttaisiin avoimesti esimerkiksi osakkaaksi ottamisen kriteereistä.
– Kannustaisin sekä miehiä että naisia ottamaan nämä asiat esiin työpaikoilla tai esimiehen kanssa keskustellessa.
”Meillä ei ole varaa hukata kykyjä
vanhakantaisen ajattelun vuoksi.”
Tutkimus pähkinänkuoressa
Asianajaliiton tutkimus tehtiin sähköisenä Webropol-kyselynä touko–kesäkuussa 2019 asianajajille sekä asianajotoimistojen muille juristeille. Tutkimuksen toteutti tutkija Katja Lantiainen. Tutkimuksessa oli 554 vastaajaa, joista 65 prosenttia oli naisia ja suurin osa työskenteli Uudellamaalla. Suurin ikäluokka vastaajissa olivat 30–39-vuotiaat.
Vastaajien mielestä tasa-arvo toteutui parhaiten koulutusmahdollisuuksissa ja työvälineiden ja -tilojen jaossa, huonoiten taas osakkaiden valitsemisessa sekä uralla etenemisessä. Naisista joka neljäs oli kokenut huonompaa kohtelua sukupuolen perusteella, miehistä vain kuusi prosenttia. Eriarvoinen kohtelu lisääntyi toimiston koon kasvaessa.
Vastaajien mielestä tasa-arvoa voitaisiin parhaiten edistää erityisesti miesten perhevapaiden, työaikajoustojen sekä naisten osakkuuden ja yhdenmukaisen palkkauksen avulla. Vastausten perusteella työnantajat suhtautuivat naisten perhevapaisiin hiukan myönteisemmin kuin miesten. Valtaosassa työpaikoista oli etätyömahdollisuus sekä joustava työaika.
Hieman yli puolessa työpaikoista oli mahdollista jäädä tilapäisesti hoitamaan sairasta lasta palkallisesti tai pitää vapaapäivä lyhyelläkin varoitusajalla. Puutteita koettiin mahdollisuudessa vähentää työmäärää perhesyistä. Osa työnantajista, lähes viidennes, suhtautui kielteisesti etätyöhön.
Naisista alan vaihtoa harkitsi silloin tällöin 31 prosenttia ja melko usein 27 prosenttia. Miehistä näin teki joka kymmenes. Alan vaihtoa harkittiin sitä useammin, mitä suuremmassa toimistossa vastaajat työskentelivät. Suurin syy harkintaan oli työn kuormittavuus.
Arkisto