Tut­ki­mus teh­tiin, kos­ka oi­keus­tie­teen opis­ke­li­jois­ta jo 65 pro­sent­tia on nai­sia ja alal­le ha­keu­tuu nuo­ria nai­sia, mut­ta 30–40 ikä­vuo­den vä­lil­lä ta­pah­tuu pois­tu­ma. Ha­lu­sim­me sel­vit­tää, mik­si per­heen pe­rus­ta­mi­si­äs­sä ole­vat nai­set ha­keu­tu­vat pois alal­ta, ker­too tut­ki­muk­sen teet­tä­neen työ­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja Gi­se­la Knuts.

Ky­se­ly­tut­ki­muk­ses­sa kävi il­mi, et­tä nai­set ko­ke­vat ural­la ete­ne­mi­ses­sä ja osak­kaak­si pää­se­mi­ses­sä enem­män es­tei­tä kuin mie­het ja palk­kauk­sen ko­et­tiin suo­si­van mie­hiä. Li­säk­si nai­set ko­ke­vat per­he­va­pai­den hait­taa­van hei­dän ura­ke­hi­tys­tään enem­män kuin mies­ten.

Epä­ta­sa-ar­voa ko­et­tiin sitä enem­män, mitä suu­rem­mis­sa toi­mis­tois­sa vas­taa­jat työs­ken­te­li­vät. Isois­sa toi­mis­tois­sa har­ki­taan myös eni­ten alan vaih­toa työn kuor­mit­ta­vuu­den, työn ja va­paa-ajan yh­dis­tä­mi­sen sekä työn ja per­heen yh­dis­tä­mi­sen vai­keu­den vuok­si. Nai­set har­kit­se­vat alan vaih­toa sel­väs­ti use­am­min kuin mie­het. Nai­sis­ta 26 pro­sent­tia har­kit­see alan vaih­toa usein tai jat­ku­vas­ti, mie­his­tä 10 pro­sent­tia.

– It­se olin kui­ten­kin po­si­tii­vi­ses­ti yl­lät­ty­nyt sii­tä, et­tä tut­ki­muk­ses­sa niin mies­ten kuin nais­ten­kin asen­teet mies­ten per­he­va­pai­ta koh­taan oli­vat myön­tei­siä, Knuts sa­noo.

– Iso­jen toi­mis­to­jen ko­ros­tu­mi­nen tut­ki­muk­ses­sa joh­tuu var­maan­kin sii­tä, et­tä isot lii­ke­ju­ri­dii­kan toi­mis­tot kou­lut­ta­vat erit­täin pal­jon nuo­ria ju­ris­te­ja alal­le. Sik­si moni ison toi­mis­ton nuo­ri työn­te­ki­jä har­kit­see siir­ty­mis­tä yri­tys­puo­lel­le in­hou­se-ju­ris­tik­si tai jul­ki­sel­le sek­to­ril­le hal­lin­toon.

– Mo­net ajat­te­le­vat, et­tä vaik­ka­pa kah­den vuo­den työs­ken­te­ly isos­sa toi­mis­tos­sa on hyvä lisä CV:hen ei­vät­kä ole aja­tel­leet­kaan jää­vän­sä alal­le. Nai­set miet­ti­vät tätä enem­män kuin mie­het, kos­ka läh­tö­koh­ta­na on eh­kä ole­tus, et­tä asi­a­na­ja­jan työn ja per­heen yh­dis­tä­mien on vai­ke­aa. Taus­tal­la voi ol­la vää­riä luu­lo­ja tai ole­tuk­sia, Knuts poh­tii.

Tut­ki­muk­ses­sa ky­syt­tiin kei­nois­ta, joil­la työn ja per­heen yh­teen­so­vit­ta­mis­ta voi­daan edis­tää. Tär­keim­pi­nä kei­noi­na pi­det­tiin mah­dol­li­suut­ta etä­työ­hön, jous­ta­viin työ­ai­koi­hin sekä pal­kal­li­seen va­paa­seen lap­sen sai­ras­ta­es­sa.

Rosc­hier, jos­sa Knuts toi­mii osak­kaa­na, on pa­nos­ta­nut eten­kin sii­hen, et­tä työn­te­ki­jät – niin mie­het kuin nai­set­kin – oli­si­vat tie­toi­sia eri­tyi­ses­ti per­he­va­pai­siin liit­ty­vis­tä mah­dol­li­suuk­sis­ta, ku­ten oi­keu­des­ta kuu­den kuu­kau­den pal­kal­li­seen per­he­va­paa­seen.

– Pi­däm­me myös per­he­va­pai­den ai­ka­na yh­teyt­tä työn­te­ki­jöi­hin, jos he näin toi­vo­vat, sil­lä se ma­dal­taa kyn­nys­tä pa­la­ta toi­mis­tol­le per­he­va­paan jäl­keen, Knuts ko­ros­taa.

PERHEVAPAAT MAHDOLLISIA MYÖS ISILLE

Ad­vo­kaat­ti ky­syi työn ja per­heen yh­dis­tä­mi­ses­tä var­si­nai­sel­ta ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­jal­ta, Dit­t­mar &
Ind­re­niuk­sen part­ne­ril­ta Juk­ka Lån­gil­ta. Lån­gin kah­den asi­a­na­ja­jan per­hees­sä on 9-, 5-, 3- ja 1-vuo­ti­aat lap­set. Lång ker­too pi­tä­neen­sä ly­hy­eh­kö­jä isyys­va­pai­ta sa­mas­sa työ­pai­kas­sa sekä työn­te­ki­jä­nä et­tä osak­kaa­na. Hän kan­nus­taa mui­ta­kin isiä tart­tu­maan mah­dol­li­suu­teen. 

– Isä­nä olen it­se saa­nut val­ta­van pal­jon per­he­va­pail­ta ja myös kol­le­gat ovat kan­nus­ta­neet pi­tä­mään tä­män seu­raa­van­kin. Olen jää­mäs­sä nyt myös nuo­rim­man kans­sa kah­des­taan ko­tiin. Ar­jes­sa per­hees­säm­me on sel­lai­nen jär­jes­te­ly, et­tä minä vien ja haen kak­si kes­kim­mäis­tä las­tam­me päi­vä­ko­dis­ta. Il­tai­sin on avat­ta­va läp­pä­ri ja jat­ket­ta­va töi­den pa­ris­sa, mut­ta se on juu­ri sitä jous­toa, jota ar­vos­tan.

Lån­gin mu­kaan asi­a­na­jo­a­lal­la on ta­pah­tu­mas­sa iso kult­tuu­rin­muu­tos alan nai­sis­tu­es­sa.

– Tämä on väis­tä­mä­tön ke­hi­tys, kun kat­soo val­mis­tu­nei­den nais­ju­ris­tien mää­rää. Meil­lä ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole va­raa hu­ka­ta par­hai­ta ky­ky­jä sen vuok­si, et­tä van­ha­kan­tai­nen ajat­te­lu ja työ­ta­vat ei­vät sovi yh­teen per­heen pe­rus­ta­mi­sen kans­sa.

– Jos or­ga­ni­saa­ti­os­sa on tasa-ar­voi­nen kult­tuu­ri, hyvä hen­ki ja luot­ta­mus, ei ole mer­ki­tys­tä, mis­sä tii­min jä­se­net fyy­si­ses­ti työs­ken­te­le­vät. Työ­nan­ta­jan pi­tää tar­jo­ta jous­toa eri elä­män­vai­hei­siin, Lång pai­not­taa.

– Eri­tyi­sen tär­ke­ää on se vai­he, kun työn­te­ki­jä pa­laa per­he­va­paal­ta ja aloit­taa uu­del­leen työ­ar­jes­sa elä­mi­sen. Mei­dän täy­tyy ol­la tu­ke­na, jot­ta hän saa kaik­ki edel­ly­tyk­set uu­teen ti­lan­tee­seen ja yh­tä vaa­ti­via teh­tä­viä kuin ai­em­min.

”Dit­tik­sel­lä” työ­nan­ta­ja tar­jo­aa täy­den pal­kan per­he­va­paan kol­mel­ta en­sim­mäi­sel­tä kuu­kau­del­ta sekä mie­hil­le et­tä nai­sil­le. Al­le 10-vuo­ti­as­ta sai­ras­tu­nut­ta las­ta voi jää­dä hoi­ta­maan ko­tiin, mut­ta voi myös soit­taa ko­ti­pal­ve­lus­ta hoi­ta­jan 20 sai­ras­päi­vään saak­ka työ­nan­ta­jan las­kuun.

– Toki oma äi­ti tai isä on sai­ras­tu­neel­le lap­sel­le yleen­sä pa­ras hoi­ta­ja, mut­ta tämä mah­dol­li­suus on käy­tet­tä­vis­sä.

Lång muis­tut­taa, et­tä asi­a­na­jo­a­lan kult­tuu­rin­muu­tok­ses­sa ei ole ky­sy­mys pel­käs­tään mies­ten ja nais­ten tasa-ar­vos­ta, vaan laa­jem­min­kin di­ver­si­tee­tis­tä, jo­hon asi­a­na­jo­a­lan kan­nat­taa so­peu­tua.

– Asi­ak­kaat ovat en­tis­tä kan­sain­vä­li­sem­piä ja maa­il­­ma muut­tuu. Jos asi­ak­kai­den pul­mia poh­tii tääl­lä jouk­ko kes­ki-ikäi­siä mie­hiä, jot­ka ovat kes­ke­nään kuin sa­mas­ta puus­ta veis­tet­ty­jä, on­han se sel­vää, et­tä joku as­pek­ti jää sil­loin var­mas­ti ot­ta­mat­ta huo­mi­oon.

ASENTEIDEN ON MUUTUTTAVA

Asi­a­na­ja­ja­lii­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja Han­na Räi­hä-Män­ty­har­ju ker­too, et­tä tut­ki­muk­sen tu­lok­set ei­vät yl­lät­tä­neet hän­tä.

– Po­si­tii­vis­ta oli se, et­tä ar­jel­le mer­ki­tyk­sel­li­siä
työ­ka­lu­ja, ku­ten etä­työ, on asi­a­na­jo­a­lal­la­kin otet­tu käyt­töön.

Räi­hä-Män­ty­har­ju ker­too, et­tä hä­nen oma ar­ken­sa on su­ju­nut pal­jol­ti sen va­ras­sa, et­tä puo­li­so on ot­ta­nut isom­man vas­tuun per­heen 7-vuo­ti­aan lap­sen hoi­ta­mi­ses­sa.

– Jos per­hees­sä mo­lem­mat van­hem­mat ovat työ­e­lä­mäs­sä ja toi­nen asi­a­na­jo­a­lal­la, se vaa­tii, et­tä mo­lem­mat osal­lis­tu­vat las­ten­hoi­toon. Ei­hän se ole yk­sin nais­ten asia. Kyse ei ole myös­kään ai­no­as­taan nais­ten, vaan myös mies­ten, työ­nan­ta­jien suh­tau­tu­mi­ses­ta.

Räi­hä-Män­ty­har­jun mie­les­tä mies­ten kan­nus­ta­mi­nen per­he­va­pai­den pi­tä­mi­seen oli­si pa­ras­ta, mitä alal­la voi­tai­siin teh­dä tasa-ar­von edis­tä­mi­sek­si.

– Tämä on ol­lut mie­hi­nen ala ja erään­lais­ta elä­män­ta­pa­työ­tä. Asi­a­na­ja­jat ovat pe­rin­tei­ses­ti teh­neet ko­vas­ti töi­tä ja pit­kiä päi­viä. Nuo­ril­le voi tul­la sel­lai­nen kuva, et­tä pit­kät työ­päi­vät ovat te­hok­kai­ta. To­si­a­si­as­­sa pien­ten las­ten van­hem­mat vas­ta te­hok­kai­ta ovat­kin, sil­lä heil­le ei jää ai­kaa tur­haan va­tu­loin­tiin. Per­heen ja työn pyö­rit­tä­mi­nen vaa­tii or­ga­ni­soin­ti­ky­kyä ja pri­o­ri­soin­tia.

– Asen­net­ta pi­täi­si muut­taa niin, et­tä ei kil­pail­tai­si työ­päi­vien pi­tuu­del­la. Nuor­ten suh­tau­tu­mi­nen työ­hön on­kin on­nek­si muut­tu­nut. Työ ei ole enää koko elä­mä.

Räi­hä-Män­ty­har­ju ot­taa esiin myös toi­sen nä­kö­kul­man: asi­a­na­ja­jan työ on it­se­näis­tä ja vaa­ti­vaa, mut­ta mo­neen muu­hun am­mat­tiin ver­rat­tu­na jous­ta­vaa. Työ on mah­dol­lis­ta so­vit­taa muu­hun elä­mään.

– Jos vaik­ka pyö­rit­tää omaa toi­mis­to­aan, niin kyl­lä voi hy­vin it­se­näi­ses­ti teh­dä työ­tä ja päät­tää pit­käl­ti työ­a­jois­taan sekä sii­tä, mis­sä työ­tä te­kee.

– Pe­rään­kuu­lut­tai­sin alal­le asen­ne­muu­tos­ta ja po­si­tii­vi­sia roo­li­mal­le­ja. Pi­täi­si myös kan­nus­taa sii­hen, et­tä kaik­kia koh­del­laan ta­sa­puo­li­ses­ti per­he­va­paal­ta pa­luun jäl­keen. Nuo­ren ju­ris­tin kans­sa pi­täi­si kes­kus­tel­la ura­po­lus­ta jo en­nen kuin hän jää per­he­va­paal­le.

Räi­hä-Män­ty­har­jun mu­kaan oli­si tär­ke­ää, et­tä per­heel­li­syy­teen ja ura­ke­hi­tyk­seen liit­ty­vis­tä asi­ois­ta kes­kus­tel­tai­siin työ­pai­koil­la avoi­mes­ti, ei­kä vain niin, et­tä kes­ki-ikäi­set poh­ti­vat nii­tä hal­li­tuk­sis­sa kes­ke­nään.

Hä­nen huo­mi­o­taan kiin­nit­ti, et­tä nai­set ko­ki­vat tut­ki­muk­sen mu­kaan enem­män es­tei­tä osak­kaak­si pää­se­mi­ses­sä kuin mie­het.

– Nai­sia ei var­maan­kaan osa­ta riit­tä­väs­ti tu­kea ja kan­nus­taa. Muu­tos asen­teis­sa on ol­lut tosi hi­das ja voi joh­taa sii­hen, et­tä nai­set läh­te­vät alal­ta en­nen kuin he ovat ural­laan val­mii­ta osak­kuu­teen. Aut­tai­si, et­tä työ­pai­koil­la pu­hut­tai­siin avoi­mes­ti esi­mer­kik­si osak­kaak­si ot­ta­mi­sen kri­tee­reis­tä.

– Kan­nus­tai­sin sekä mie­hiä et­tä nai­sia ot­ta­maan nämä asi­at esiin työ­pai­koil­la tai esi­mie­hen kans­sa kes­kus­tel­les­sa.